40 + 0

Noni, nyt se sit olis, laskettuaika. Kaikkien supistusten, kipujen, jättimäisen koon, jopa yhden sairaalareissun ja puheiden "sulla synty ensimmäinenki niin ajoissa niin toinen syntyy varmasti aikasemmin" jälkeen täällä sitä vaan ollaan yhdessä koossa. Tosissaan jo pari viikkoa sitten oli sellanen tilanne että neuvolatätikin oli aivan varma että pääsen vauvaa sylissä pitelemään samana iltana vielä ja täysin ihmeissään oli että ilmestyin valtavan mahani kanssa puhkuen sinne vielä seuraavallakin kerralla, mutta ei se pikkunen sieltä halunnut tulla ennen aikojaan vaikka käytiin sairaalassakin jo ihmettelemässä tulisko se jo nyt.. Ei mulla sinänsä mitään hätää ole asian suhteen enkä koe olevani erityisen kärsimätön, mutta kyllähän sitä nyt jo alkaa vähän tulla olo että kuinkakohan paljon menee yli ja miksei se halua syntyä ym ym. Tässä raskaudessa myöskin muut on paljon enemmän kysellyt että joko synnytän, mikä tietysti vaikuttaa kun ei muuten välttämättä edes itse asiaa miettis, koska kyllä sitä vauvaa ehtii sitten hoidella ja ihastella kun se tosiaan haluaa ulos tulla, ja kyllä nää päivät ihan kivasti näinkin menee, ja ajattelen kuitenkin että "nautiskelen", siinä missä voin, vielä tästä raskaudestakin. Toki ne kivut (ja paino :P) olis kiva karistaa tiehensä, ja pakkohan se on myöntää että olis sitä vauvaa aivan ihana hoidella mahan ulkopuolellakin - jotenkin hassulla tavalla on alkanut tulla vauvaa "ikävä"... :P <3 Mutta näillä siis mennään, avoimin mielin ja kuitenkin suurimmaksi osaksi muihin asioihin keskittyen, sen huomaa esimerkiksi siitä että välillä ihan tosissaan hätkähtää kun tajuaa että niin, se vauvahan voi syntyä millä hetkellä hyvänsä, ja synnytys voi käynnistyä vaikka 5minuutin päästä vaikkei siltä nyt tuntuiskaan, onhan se aika uskomatonta..! :D

Tyttöä synnyttämään lähdössä.. :P

Tytön synnytys käynnistyi viikolla 40+1 noin klo 16 päivällä - heräsin päiväunilta ihan kauheisiin menkkaselkäkipupolttoihin, kävin lämmittämässä kauratyynyn ja palasin sänkyyn painelemaan sitä. Tekstasin siskolle että VOI olla että tänään lähdetään synnyttämään, sain siis (maailman ehdottomasti parhaimman tukihenkilön<3) mun siskon mukaan synnytykseen.. ;) Sitten puhuin puhelimessa ja tajusin hetken päästä että aina kun tuli voimakkaampi kipuaalto selkään niin myös mun maha meni ihan kivikovaks palloks ja jouduin puuskuttelemaan ja puhuminen oli vaikeeta, puristin silmätkin kivun kohdalla jo kiinni, lisäksi ne oli koko ajan säännöllisesti noin 4min välein ja tajusin et ne oli ihan niitä supistuksia sitten :D Puhelimen toisessa päässä myöskin kehotettiin hätäisesti jo soittamaan tukijoukot paikalle että päästään sairaalaan. ;) Lopetettiin sitten se puhelu (varmaan joskus puol 5 aikaan viimeistään) ja soitin siskolle, se ei vastannu, niin sitten siskon miehelle ja hyvin pian sinne puhelimen toiseen päähän ilmestyi mun sisko ja ne lupas lähteä mahdollisimman nopeesti (muistaakseni vielä pikaisesti kaupan kautta..?) mun luokse. Mä sillä aikaa vähän pakkailin loppuja sairaalakamoja tai jotakin, siinä määrin kun pystyin touhuumaan, ja muistaakseni järkkäilin koiran hoitajaan hakemaan sen pois ennen lähtöä.. Hyvin pian sisko ja sen mies tulikin ja siinä sitten valmistauduttiin henkisesti tulevaan, kauratyynyn ja jumppapallon ja juttelun merkeissä siinä pärjäilin kuitenkin ihan hyvin.. Päätin vielä mennä suihkuun ja siellä nautiskelin varmaan pitkänkin kuuman suihkun koska sisko tuli jo oven taakse huutelemaan, että pidän mielessä että kivut voi sitten ihan yhtäkkiä pahentua sietämättömiksi ja silloin automatkakin tuntuu kauhealta joten kannattaa sen verran varata aikaa siihen lähtöön ettei ihan tuskissaan tarvii olla.. :) No sit ku olin tullu suihkusta ja pukenu päälle niin varmaan lähdettiin aika pian ajamaan sairaalaan.
Sairaalassa oltiin noin 7 aikaan, aluks menin huoneeseen yksin, sisko joutui jäädä käytävälle odottelemaan, ja multa sitten kyseltiin tietoja, vaihdoin sairaalan vaatteet ja (en muista olinko tässä vaiheessa käyrillä..?) katottiin tilanne, olin auki 3cm, kalvot oli ehjät ja kanava hävinnyt. Lähdettiin siitä sitten vähän vaille 8 synnytyssaliin (normaalisti oltais menty johonkin välihuoneeseen, missä ois saanu lepäillä ja käyttää peruslievityskeinoja siihen saakka kunnes tarvii kunnon kivunlievitystä, mutta siellä oli niin täyttä että me mentiin suoraan saliin) pärjäsin hyvin kävelytelineen ja jyväpussin kanssa (sisko painoi sitä ihan täysillä mun selkää vasten :D) ja sain myös iltapalaa jota vedin ihan innoissani.. ;) Jossain vaiheessa siinä aika heti istuin myös aika kauan, muistaakseni jopa tunnin, keinutuolissa käyrillä, enkä siitä oikein tykännyt mutta selvisin kuitenkin vielä hyvin, välillä jutellen ja naureskellen. Joskus 11 tai pikkusta vaille, halusin kokeilla ilokaasua, mutta vedin sitä ehkä kaks kertaa ja sit tajusin ettei se oo mun juttu, jatkoin edelleen jyväpussilla ja kävelytelineeseen nojaillen. Samoihin aikoihin eli ihan pikkusta vaille 11 olin auki 5cm. Puol 12 olin auki 7cm, mutta pärjäsin suht hyvin edelleen. 10 vaille 12 supistukset kipeytyi ihan kauheasti ja halusin epiduraalin, aloin tuntea lievää paniikkia. Epiduraalin sain 12 ja se aika ennen kuin sain sen ja ennen kun se alkoi vaikuttaa on mulle aika sumuista, ehkä joku tuskasin vaihe ja muistan et olin vaan silmät kiinni ja itkin ja puristin välillä kätilöä ja välillä siskoa kädestä ja välillä varmaan molempia, olin kauhuissani. Puudutuksen antaneesta lääkäristä mulla ei oo mitään tietoa kun olin varmaan koko ajan silmät kiinni kun se oli paikalla (ainut muistikuva on että huoneessa päiviteltiin mun tulipunaista selkää siitä kauratyynyn kohdalta :D). Puudutus alko varmaan puolessa tunnissa vaikuttaa ja sit mulla olikin ihan hyvä olo ja väsytti vaan kauheasti, mutta olin onnellinen. :) Jotain 20 vaille 1 yöllä olin sit auki 9cm ja siinä vaiheessa kalvot puhkes kun kätilö kokeili tilannetta, muuten ne oliskin siinä sit heti puhkastu. Noin 1 olin auki 10cm ja sain käskyn pyytää kätilöt paikalle kun haluan alkaa ponnistamaan. Mähän en siinä vaiheessa enää halunnutkaan vaan koin jotain viime hetken panikointia ja olin vaan siskolle että kyllä mä pystyn vielä pidättämään :D Sisko repes että se ei kyllä taida olla tarkotus ja kutsui sitten kätilöt paikalle, mä yritin vielä vähän vastustella, mutta tajusin siinä vaiheessa haluavani oikeesti jo ponnistaa kun kätilö leikki ottavansa mun jutut tosissaan ja jättävänsä mut vielä yksikseen sinne ;) Ponnistusvaihe oli kivulias mutta ei kuitenkaan kestänyt kun 17min ja olis ollut nopeempikin jos olisin alusta saakka uskaltanut ponnistaa täysillä. :) En hirveästi siitä muista, puristin kai siskon kättä enkä huutanut vaan ponnistin naama irveessä, jossain vaiheessa mua käskettiin pitämään jaloista kiinni mutta se tuntui liian tuskaselta niin sain paremman otteen sukista ja niistä sitten vedin jalkojani samalla kun ponnistin. :P Muistan että jossain vaiheessa lopetin ponnistamisen ja huutelin paniikissa että "mä nään noi sakset" kun kätilö oli aikeissa leikata saksilla supistuksen aikana, no en saanut kuitenkaan tahtoani läpi vaan jouduin ponnistamaan ja tunsinkin kuinka mua saksilla leikattiin.. Ihana neitonen siis syntyi 1:22. Tää on mulle taas vähän hämärän peitossa muutamia pikku ajatuksia ja hetkiä lukuunottamatta, mutta, anteeksi että oon vähän idiootti :D, yks suurimmista ilonaiheista mulle tolla hetkellä oli se etten ollut kakannut ponnistaessa. :D Sitten kun jälkeiset oli syntynyt niin mua alettiin ommella ja se oli ehkä kivulian vaihe, oisin tehny mitä tahansa jos olisin päässyt karkaamaan pöydältä ja tossa vaiheessa vetelin sitä ilokaasuakin ja odotin vaan että ne sais sen homman tehtyä mahdollisimman nopeesti. :( Ei tajuttu kumpikaan siskon kanssa kysyä että kuinka pahasti olin revennyt, mutta ilmeisesti aika pahasti kun kuultiin vaan kun kätilö ja harjottelija mutisivat että niin paha tilanne että kätilön pitää ainekin pahemmat sisältä ommella ja harjottelija voi sitten kokeilla siitä ulkopuolelta, eikä se harjottelija siis edes ite uskaltanut lähteä niin vaativaa ompelemaan.. :O
Siinä salissa sitten oltiin vielä vähän aikaa, söin jotain yöpalaa mitä lie ja imetin tyttöä ja kävin maailman pisimpään kestävällä pissalla (:D) ja suihkussa samalla kun tyttö mitattiin, punnittin ja puettiin, siitä sitten osastolle siirryttiin puol 4 yöllä suunnilleen. :)

Sisko oli vielä pienen hetken siinä mun kanssa ja sit kun se oli lähteny niin valvoin koko yön ja imetin ja kärsin järkyttävistä jälkisupistuksista (oli ainekin osittain kovemmat kun synnytyksessä) tietämättä että mä oisin voinu saada niihin lääkettä, tuijotin vaan sänkyä vastapäätä olevaa kelloa ja odotin aamua kuumeisesti. En ees tiennyt mistään mitään, kuten saanko nousta sängystä ja käydä vaikka vessassa, ja miten mun pitää sen vauvan kanssa toimia ja just esim sitä että saisin toki pyytää sinne apua ja sitä lääkettäkin.. ;) No, onneksi meiän sairaala-aika oli lyhyt (en edes nukkunut siellä koko aikana yhteensä kun pari tuntia, en paljon poistunu sängystä vaan imetin melkein koko ajan, vedin särkylääkkeitä sikana ja söin - ai että se oli parasta, koskaan elämässä ei oo ollut sellasia ruokahaluja, ihan kaikki meni ilolla alas ;)) ja oli niin paras hetki kun päästiin kotiin! :) Ensimmäiseks meninkin heti nukkumaan kun tiesin vauvan olevan niin hyvissä käsissä kun sisko ja sen mies oli meillä ja piteli sitä sylissä sen ajan ;) <3
Tästä tuli aika hassu postaus, tuli vaan mieleen kirjotella edellinen "synnytyskertomus" tässä toista odotellessa. :P Saa nähdä mitä eroja ja yhtäläisyyksiä tulee, yks juttu kyllä mitä varmaan kaipaan on se mun huippu tukihenkilö, en tiiä miten pärjään ilman siskoa :D Vaikka toki on ihanaa kokea se myös miehen kanssa, mutta kyllä se silti eritavalla jännittää.. ;) Niin ja jos en oo koskaan älynnyt sanoa niin pahottelut rakas siskoni jos sulla on ollut vähän tuskasta painaa sitä tulikuumaa jyväpussia mun selkää vasten, ja jos oon murskannu sun käsiä tms! :D <3

Voi pojat, kyllähän mua se synnytys jännittää, ja etenkin se sairaalassaolo, mutta oonhan mä siitä jo kerran ihan hyvillä mielin selvinny joten toivotaan että nytkin! Ja toisen lapsen kohdalla (kaikki peukut vaan pystyssä ettei sille mitään estettä, esim keltasuutta tai muuta vaivaa ole) pääsee varmasti vielä helpommin/nopeemmin sit kotiinkin ja nauttimaan siitä vauva-ajasta.. <3 :)

No mutta, eipä tällä kertaa sitten muuta, jään odottelemaan koska tulee taas lähtö tositoimiin (ja voihan se olla että ehdin vielä monta kertaa tässä välissäkin postailla :P), ja hei, omia synnytyskertomuksia ja kokemuksia saa kyllä jakaa, niitä on kiva kuulla, varsinkin näin h-hetkellä, jos ei kunnon kertomuksia niin vaikka kestoa ja jälkifiiliksiä tms - mikä oli pahinta ja mikä sujui hienosti, ihan mitä haluutte.. ;) Tuskin tänne hirveesti ruvetaan kommentoimaan yhtäkkiä mutta ainahan sitä saa kysyä, hahah :D <3

Leppoisaa syys-sunnuntaita kaikille, Catya